Liikelahja-ala on murroksessa. Markkinoinnin osaaminen yrityksissä
kasvaa valtavalla vauhdilla. Alan huikean nopea
kansainvälistyminen on nostanut kaikkien toimijoiden rimaa. Netin käytön lisääntyminen ja uusien nettipalveluiden ilmaantuminen on vaikuttanut dramaattisesti myös liikelahja-alaan.
Vastaanottajien asenteet muuttuvat. Takavuosien
lähtökohta, että liikelahjojen vastaanottaja ilahtuu mistä tahansa
ilmaisista tuotteista, on historiaa. Harva haluaa kulkea
ympärinsä yrityksen mainostauluna jos tunnesidettä tuotemerkkiin ei ole. Vastaanottaja odottaa saavansa liikelahjoista yhä suurempaa hyötyä
itselleen.
Markkinoinnin päättäjät ovat reagoineet tilanteeseen asettamalla selkeitä tavoitteita liikelahja-panostuksille.
Liikelahjan on vaikutettava sidosryhmiin tunnetasolla. Oli liikelahja
iso tai pieni, avaimenperä tai taidelasi-maljakko, on sen saatava lahjan vastaanottaja ilahtumaan. Arvokkaamman liikelahjan vaikutuksen tulee olla
pitkävaikutteinen. Mitä edullisempi liikelahja sitä selkeämmin se toimii
mainosmediana. Sekä arvokkaampien että edullisempien liikelahjojen on
vahvistettava yrityksen visuaalista identiteettiä ja brändiä.
Jotta tavoitteet toteutuisivat on suunnitteluun pakko panostaa entistä enemmän. Hyvin suunniteltu liikelahja, vaikka huulipuikko, voi
ilahduttaa vastaaottajaansa tyylikkyydellään ja samalla antaa
käyttäjälleen "käyttöhyödyn". Käyttäjä hyväksyy vahvasti brändätyn
tuotteen koska se kuuluu asian luoteeseen. Mikäli brändäys on
kömpelö menettää koko tuote kiinostavuutensa ja markkinoijan panostus
valuu hukkaan.
Jos huulipuikon suunnittelussa on onnistuttu ja käyttäjän hyväksyntä on
saavutettu, on lopputuloksena mainosmedia joka tukee yrityksen brändiä
ja luo positiivisia assosiaatioita hyvinkin pitkän aikaa. Olennaista on
ylittää vastaanottajan odotukset.
Tällä hetkellä suosittuja ovat tuotteet joiden avulla yrityksen
visuaalista identiteettiä voidaan vahvistaa digipainatuksilla. Kun
aikaisemmin moniväripainatukset ovat lähinnä olleet kansainvälisten
suuryritysten herkkua niiden edellyttämien valtavien painosmäärien
takia, on digitaalitekniikka mahdollistanut sen että pienempikin yritys
pystyy nyt hyödyntämään huolellisesti brändättyjä liikelahjoja ilman
suuria kustannuksia.
Hyvä esimerkki on mikrokuituliina, tässä vaiheessa voidaan jo puhua
modernista klassikosta liikelahjana. Mikrokuituliinaan voi painaa
valtavan hienon ja suuren painatuksen vaikka valokuvana, on
hintatasoltaan hyvinkin edullinen (1-2 euroa), kaikkien tarvitsema. Ja
mikä parasta ei haittaa vaikka käyttäjällä on entuudestaan jo useampi,
uudelle löytyy aina käyttöä.
Trendi on kohtii korkeampaa vaatimustasoa. Tämä ei kuitenkaan
tarkoita kalliimpia tuotteita harvemmille vaan sitä että panostuksilta
vaaditaan parempaa tehoa ja parempaa suunnittelua. Miksi antaa lahjaa
joka lähinnä ilahduttaa vastaanottajaa, jos pienellä vaivalla ja samaan
hintaan voisi antaa lahja joka ilahduttaa vastaanottajaa JA tukee
yrityksen visuaalista identiteettiä?
Osaaminen kasvaa, vaatimukset kasvavat. Lahjojen pitää puhutella
vastaanottajaa, saada aikaan mielihyvää ja samalla tukea antajan
yrityskuvaa ja identiteettiä. Kyseessä ei ole ensisijaisesti
hyväntekeväisyys tai edes ystävällisyys, vaan markkinointitoimenpide
jonka tehtävä on olla osa yrityksen markkinointistrategiaa.
Ota asia kansamme puheeksi, autamme mielellämme.
6.7 miljoonaa syytä valita Kutcher?
-
Hollywoodissa *Aston Kutcher* on ahkerin tweettaaja - kuva yllä on hänen
lauseensa:
"What´s the square root of 6.25?" - Vastaus on 2.5, eli viittaus ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita mielipiteesi tähän.